Minä?

Aika apinointia aloittaa kirjoittamalla itsestään, mutta oikeastaan, mitä väliä? Minä minä minä. Elämä pyörii oikeastaan aina oman navan ympärillä, mutta sille ei voi mitään. Kaikilla se menee jossain vaiheessa siihen. Menisihän tuo oudoksi, jos kaikki ajattelisivat vain kaveriaan ja unohtaisi oman olemassa olonsa. Hmmm... Voisikohan niin käydä? Mieti nyt. Unohtaisit itsesi. Et sinua jättänyttä poika/tyttökaveria. Et opettajaasi tai siskoasi, vaan itsesi. Ei. Ei se voi olla mahdollista. Vatsa antaa joskus ilmi itsensä.

Mutta palataanpas aiheeseen, minä. Mitähän kertoisin..? No olen tyttö, vaikka pojaksikin voi vahingossa katsoa, jos olen sillä tuulella. Ai miksi? No ajelin itselleni aprillipäivänä kesätukan. Kyllä. Hiukseni ovat alle sentin mittaiset. Ja mistä syystä näin? Vaihtelu virkistää ja pitkät hiukset tytöillä on yliarvostetut. Olen noin 165 senttiä pitkä. Tai no sekin riippuu... Siitä onko minulla 11 senttimetrin korot vai converset. Pukeutumiseni on joko naisellista, jolloin on hame ja korkokengät, tai poikamaista, eli maastohousut ja huppari. Tänä kesänä varma tunnistus on olkihattu ja pilotit.
Mitä harrastan? Se on tällä hetkellä aika epäselvää. Olen aina harrastanut paljon kaikkea, mutta ensi syksynä aikaa ei yksinkertaisesti ole. Ei edes kaksinkertaisesti. Perjaatteessa voin sanoa harrastavani partiota. En kovin aktiivisesti, mutta silti. Vielä kuukausi sitten pidin säännöllisesti joka viikko kokoontumisen 10 ihanan toimeliaalle tytölle. Miksi en enään? Siihen on helppo vastata, mutta vastausta ei ole helppo ymmärtää. No vastaan silti. Menen Päivölään. Se siitä sitten.
Tunnen paljon ihmisiä. Ja vaikka en tuntisi heitä, he tietävät minut. Eräänä päivänä oikein järkytyin kun eräs tämän kevään kahdeksasluokkalaisista sanoi ettei tiedä nimeäni. Mietin miten se voi olla mahdollista. Minähän olin mukana kaikessa mahdollisessa ja vielä vähän enemmän. Olin hallituksessa. En puheenjohtaja, vaikka niin halusinkin, vaan tukioppilaiden edustaja. Allu sai minua enemmän ääniä puheenjohtajan vaaleissa. No ei se haitannut, koska olin silti mukana. Olin myös tukioppilas. Tukeva oppilas siis. Siitä hommasta jäi käteen kaksi todistusta ja paljon hyviä muistoja Kultalasta. Minulla on paljon kavereita ja aika monta oikeasti hyvää ystävääkin. Tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa ja minulle on helppo puhua vaikeistakin asioista. Oikeastaan rakastan kuunnella muita, en niinkään kertoa omia juttujani. Olen hyvä myös lohduttamaan ja neuvomaan miten toimia eri tilanteissa.
Riittäisiköhän tämä? Toivottavasti. En nimittäin keksi enään mitään tähdellistä asiaa itsestäni.

Ai niin, melkein unoihtui. Olen ehdottomasti paras ja ihanin, mutta en ole itsekeskeinen tai ärsyttävä. He, jotka tuntevat minut, tietävät sen kuuluvan luonteeseeni. Mutta he, jotka eivät vielä tarpeeksi, saattavat kummaksua asiaa, jos toitotan sitä liikaa.