Turhaa

Tulipas pitkä tauko kirjoittamiseen. Johtunee juhannuksesta. Juhannuksen vietin mökillämme keskellä ei mitään. Tai no keskellä metsää. Tuli nähtyä kaveriani T:tä( hänen vanhempiensa ja pikkuveljensä mukaan lukien), jota näen noin kerran vuodessa. Uimme ja saunoimme ja saunoimme ja uimme. Niin ja ajelimme, minä mönkijällä hän ihmecrossimopollaan. Ajelumme oli aika naurettavaa. Pisteestä A pisteeseen B. Höpistään jotain 10 min. Pisteestä B pisteeseen C. Lisää puhumista. Pisteestä C pisteeseen D ja niin edelleen. Muita mökkivieraita olivat M ja E ja A. Isosiskoni kummitäti ja minun kummitätini ja -setäni.Juhannus oli ja meni ei siitä sen enempää.

Tällä hetkellä olen koulussa. Olemme opiskelleet matikkaa. Mitäs muutakaan näin kesällä. Kaikkien ensimmäinen reaktio oli: "Mitä ihmettiä! En ikinä menis mihkää tollaseen! Ennemmi tappaisin itteni!". Rakentavaa ja kannustavaa palautetta. No onhan tuo kamalan kuuloista. Matematiikkaa, neljä viikkoa, KESÄLLÄ. Oikeastaan tämä on ihan huippua. Tämähän on perjaatteessa vain leiri. Joka toinen viikko vaihtelevalla porukalla, kesäkurssilaiset kyllä pysyy samoina, kivassa paikassa. Iltaisin voi pelata ultimate tai koripalloa, joskus jalkapalloakin. Tanssimatot löytyy ja singstariakin voi laulaa. Ruokaa saa tasaisin väliajoin ja tutustuu uusiin ihmisiin. On sitä hullumpaakin kuultu. Kuten menee ruotsin kieliseen lukioon täysin suomalaisesta perheestä. Samapa tuo minulle mitä muut ajattelevat omastani tai kaverini opiskelupaikasta. Kunhan itse on varma ja tykkää.

Irti arjesta

Kännykät ja internet kuuluu nykyään lähes kaikkien päivittäiseen elämään. Yhä nuoremmat eivät enään muuta teekkään kuin koneella istu. Ennen (kuten silloin kuin olin jotain kuusi vuotta ja nuorempi) lapset kävivät ovella kysymässä voiko toinen tulla hänen kanssaan leikkimään. Jos ei ovinut käveltiin joko kotia tai seuraavalle kaverille. joskus saattoi vielä käydä niin hassusti, että molemmat olivat lähteneet kysymään toisiaan, mutta eri reittejä. Nykyään otetaan kännykkä, avataan se ja valitaan oikea numero. Puhelu kestää lyhimmillään 10 sekuntia. Siihen kuuluu seuraavat lauseet:
Henkilö A: A.
Henkilö B: B. Voiksää olla?
Henkilö A: Joo/En.
Henkilö B: Okei.
( ja jos vastaus oli myönteinen)
Henkilö B: Tuunko mää teille vai tuuksää meille vai miten tehää?
Henkilö A: En tiiä. Ihan sama. Mää tuun vaikka teille./ Tuu sää vaikka meille.
Henkilö B: Okei nähään kohta.
Henkilö A: Joo moikka.
Henkilö B: Moikka.

Vanhenmiten puhelin on elintärkeä. Suurin osa yläkoulu ikäisistä ei osaa edes kuvitella elämää ilman kyseistä kapinetta. Sillä laitellaan tekstiviestejä melkeen kokoajan, sillä saa soitettua kenelle vain milloin vain. Ketään ei nähdä ilman joko pitkähköä puhelua tai montaa tekstiviestiä, ihmisten kommunikointi kutistuu puhelimen kautta toimiseen. Internetin kautta sitten viestitellään messengerin ja facebookin kautta, jutellaan keskustelupalstoilla, kuunnellaan musiikkia, tutustutaan ihmisiin ja niin edelleen.

Itselleni ei tee tiukkaa sammuttaa puhelin ja antaa tietokoneen olla kiinni koko päivän. Tai edes koko viikonlopun. Itse asiassa aukaisin puhelimen ja tietokoneen ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuorokauteen. Harrastan tätä usein. Mökillä ei ole niin väliä, onko se puhelin auki vai kiinni, internettiin ei ole pakko pääästä ja samapa tuo jos jollakulla olisi asiaa. En ole riippuvainen mistään tai kestään. Jos jollakulla on oikeasti tärkeää asiaa, tulkoon kertomaan tai odottakoon. Ehtii sitä myöhemminkin.

HAASTE: Olkaa edes yksi päivä irti arjesta. Sammuttakaa puhelimet ja tietokoneet. Kokeilkaa onnistettuko ja montako viestiä teille on tullut. Minulle tuli yksi.

Coca-Cola

Coca-cola. Niin se tavallinen coca-cola. Nyt herää kysymys, miksi kirjoitan coca-colasta. Yksinkertaisesti, koska rakastan sitä. Siinä maussa on jotain viehättävää, mitä ei ole pepsissä, kevyt-versioissa eikä halpamerkkien vastaavissa virvoitusjuomissa. Olen tehnyt colan juonnista tiedettä. Nimittäin erilailla ostettuna juoma maistuu eriltä. Ja eri maista ostettuna.

Aloitetaan tavallisimmasta. Muovipullo 0,5 tai 1,5 litraa. Maku hieman muovinen. Maistuu parhaalta jääkaappikylmänä. Tai oikeastaan vielä parempaa pakastimesta otettuna. Juoma ei saa jäätyä, kylmetä vain. Lämpimänä aika aika... En osaa selittää. Hapottomana juomakelvotonta.

Seuraavana myös aika tuttu. Alumiinitölkki 330 ml. Maku enemmän metallinen. Hapokkaampaa. Hyvää myös lämpimänä, mutta silloin hapot tuntuu eniiten hampaissa. Jääkaappikylmänä herkullista. Hapottomana menee hassun makuiseksi.

Hieman harvinaisempi. Ainakin täällä pikkukaupungissa. Lasipullo 0.33l. Maku puhtain. Pitää juoda kylmänä. Hapottomana en ole edes maistanut.

Sitten hanaversio. Mukien koko vaihtelee. Maku aika vetinen, sillä tehdään uutteesta. Yleensä ihan kylmää jäiden ansiosta. Hanajuomissa pepsi maistuu paremmalta.

Ulkomaat. Tai lähinnä nyt USA. Sitä join viimeksi, kiitos isäni. Tölkistä 355 ml. Maku oli erilainen. Jotenki ehkä makeampi. Aika kiva. Plussaa Chicago Blackhawks tölkistä.

Mainittakoon vielä, että maku muuttuu pullosta/tölkistä juotaessa, lasiin kaadettuna ja pillillä juotuna. En tiedä huomaatteko te eroa, mutta minä huomaan.

Olen normaali?

Minua alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään massa. Kaiken pitää olla massaa. Pitää pukeutua, puhua, ajatella, toimia jne. massasti. Jos olet erilainen, et ole normaali. Jos et ole normaali, sinua kummaksutaan. Joten älä poikkea porukasta.
Oletko itse ikinä ajatellut, kuinka saman näköisiä kaikki ovat nykyään. Tytöillä on legginssit tai tiukat farkut ja huppari. Pojilla farkut ja huppari. Aina on pari "ernua". Itse olen niitä. En jaksa kulkea koko ajan muodin mukana. Pukeudun yleensä hameisiin tai sitten poikien maastohousuihin. Minun mielestäni huppari on takki, joten en jaksa pitää sisällä niitä kovin usein. Erotun myös hiusteni tai siis olemattomien hiusteni takia ja meikkaamisellani. Meikkaan joko "paljon" (eli ripsiväri, luomivärit jne.) tai sitten en ollenkaan.
Jos sinulla sattuu olemaan erilainen s tai r, et ole normaali. Silloin sinulla on puhevika ja et osaa puhua. Mutta mikä on normaalia? Jos joku tulee sinulle sanomaan ettei puheesi ole normaalia, niin kysy häneltä mikä sitten on normaalia. Onko sinulle normaalia, jos et puhu niin kuin puhut, vaan yrität muuttaa puheesi "normaaliksi".
Yläkoulu ikäisenä on epänormaalia riehua tai kontata käytävällä, sotkea, puhua isoon ääneen, leikkiä ja kaikki muu vastaava. Mutta miksi? Siihen en ikävä kyllä osaa vastata. Minun mielestäni saa tehdö ihan mitä itse haluaa, kunhan se pysyy hyvien tapojen ja lain sisällä. Ei ole väärin leikkiä kuudennella luokalla. Tai olla ryyppäämättä yhdeksännellä. Eikä sekään ole merkki alikehittyneisyydestä, jos ei ole koko ajan ihastunut eikä kuolaa jotain rinnakkaisluokan urheilijaa.

Jos kaikki muut ovat outoja ja sinä normaali, niin eikö sillon ole sinä se joka on outo ja muut ovat normaaleja? Kuka tietää kertokoon tai vaietkoon iäksi. Olen normaali omalla tavallani.

Mikä minusta tulee isona?

Voin rehellisesti sanoa etten tiedä. Se ei tunnu vielä ajankohtaiselta, vaikka sitä se on. Tänään on alkanut tulla tulokset jatko-opinnoista. Se ei oikein minua liikuttanut, sillä olen jo kolmisen kuukautta tiennyt mihin olen päässyt. Niin sinne päivölään. Vaikka tiedän jo mihin minä olen päässyt, niin onhan se ihan kiva tietää mihin muut menevät. Aamun lehdessä luki jo ammattikoulun, lukion ja kauppa ja porvarikoulun tulevat opiskelijat. Monta tuttua löytyi ja olin onnellinen heidän puolesta, jotka toivomiinsa pääsivät. Erityisen innoissani olen ystäväni M:n pääsystä SPSU:un. Se on hieno suoritus.
Jo pienestä pitäen aina on kyselty, mikä sinusta tulee isona. Haaveita on aina, mutta entä todellisuus? Melkein kaikkien pikkutyttöjen unelmiin kuuluu joko mallin tai lentoemännän työ. Sekä prinsessan että opettajan. Mutta entä nyt, kun oikeasti pitäisi alkaa miettiä, mitä sitä haluaa tehdä. Koulu pitäisi valita ( jonka olen jo tehnyt ja lukio oli varma valinta), miettiä yliopisto tai ammatti korkeakoulu. Olen kateellinen heille, jotka tietävät. Eräs ystäväni L haluaa eläinlääkärika ja J freelanceriksi. Ja minä... Niin minä.
Ammatteja on paljon. Ehkä jopa liikaa. Jonkun ammatti voi olla sandwich artisti ja jonkun toisen luokan opettaja. Mutta, mikä minusta tulisi? Matematiikan opettaja voisi olla ihan kiva ammatti. Pidän nimittäin matematiikasta ja opettamisesta. Mutta tulisinko toimeen nuorten kanssa? Entä poliitikko? Tai auton korjaaja? Ei en tiedä. No onhan tässä lukio aikaa miettiä, mutta sen jälkeen pitää tietää mitä aikoo yliopistoon mennä lukemaan. Aina voi ajatella, että siihen on ikuisuus.

Tiedätkö sinä mikä sinusta tulee isona? Jos tiedät, olet onnekas. Jos et, olet samassa junassa kuin minäkin. Kyllä se vielä selviää. Ennemmin tai myöhemmin. Veikkaan itselläni jälkimmäistä.

Minä?

Aika apinointia aloittaa kirjoittamalla itsestään, mutta oikeastaan, mitä väliä? Minä minä minä. Elämä pyörii oikeastaan aina oman navan ympärillä, mutta sille ei voi mitään. Kaikilla se menee jossain vaiheessa siihen. Menisihän tuo oudoksi, jos kaikki ajattelisivat vain kaveriaan ja unohtaisi oman olemassa olonsa. Hmmm... Voisikohan niin käydä? Mieti nyt. Unohtaisit itsesi. Et sinua jättänyttä poika/tyttökaveria. Et opettajaasi tai siskoasi, vaan itsesi. Ei. Ei se voi olla mahdollista. Vatsa antaa joskus ilmi itsensä.

Mutta palataanpas aiheeseen, minä. Mitähän kertoisin..? No olen tyttö, vaikka pojaksikin voi vahingossa katsoa, jos olen sillä tuulella. Ai miksi? No ajelin itselleni aprillipäivänä kesätukan. Kyllä. Hiukseni ovat alle sentin mittaiset. Ja mistä syystä näin? Vaihtelu virkistää ja pitkät hiukset tytöillä on yliarvostetut. Olen noin 165 senttiä pitkä. Tai no sekin riippuu... Siitä onko minulla 11 senttimetrin korot vai converset. Pukeutumiseni on joko naisellista, jolloin on hame ja korkokengät, tai poikamaista, eli maastohousut ja huppari. Tänä kesänä varma tunnistus on olkihattu ja pilotit.
Mitä harrastan? Se on tällä hetkellä aika epäselvää. Olen aina harrastanut paljon kaikkea, mutta ensi syksynä aikaa ei yksinkertaisesti ole. Ei edes kaksinkertaisesti. Perjaatteessa voin sanoa harrastavani partiota. En kovin aktiivisesti, mutta silti. Vielä kuukausi sitten pidin säännöllisesti joka viikko kokoontumisen 10 ihanan toimeliaalle tytölle. Miksi en enään? Siihen on helppo vastata, mutta vastausta ei ole helppo ymmärtää. No vastaan silti. Menen Päivölään. Se siitä sitten.
Tunnen paljon ihmisiä. Ja vaikka en tuntisi heitä, he tietävät minut. Eräänä päivänä oikein järkytyin kun eräs tämän kevään kahdeksasluokkalaisista sanoi ettei tiedä nimeäni. Mietin miten se voi olla mahdollista. Minähän olin mukana kaikessa mahdollisessa ja vielä vähän enemmän. Olin hallituksessa. En puheenjohtaja, vaikka niin halusinkin, vaan tukioppilaiden edustaja. Allu sai minua enemmän ääniä puheenjohtajan vaaleissa. No ei se haitannut, koska olin silti mukana. Olin myös tukioppilas. Tukeva oppilas siis. Siitä hommasta jäi käteen kaksi todistusta ja paljon hyviä muistoja Kultalasta. Minulla on paljon kavereita ja aika monta oikeasti hyvää ystävääkin. Tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa ja minulle on helppo puhua vaikeistakin asioista. Oikeastaan rakastan kuunnella muita, en niinkään kertoa omia juttujani. Olen hyvä myös lohduttamaan ja neuvomaan miten toimia eri tilanteissa.
Riittäisiköhän tämä? Toivottavasti. En nimittäin keksi enään mitään tähdellistä asiaa itsestäni.

Ai niin, melkein unoihtui. Olen ehdottomasti paras ja ihanin, mutta en ole itsekeskeinen tai ärsyttävä. He, jotka tuntevat minut, tietävät sen kuuluvan luonteeseeni. Mutta he, jotka eivät vielä tarpeeksi, saattavat kummaksua asiaa, jos toitotan sitä liikaa.

PÄDÄM!

Hei moi. Se olisi blogi nyt. Mitähän tänne kirjoittaisi? Osaankohan minä edes kirjoittaa blogia? Nämä kysymykset pyörivät päässäni, mutta päätin kokeilla. Eihän se ainakaan haittaa. Mistä idea lähti? Kaveriltani joka perusti omansa eilen. Olen kyllä itsekin miettinyt tätä jo aikaisemmin, eli en ole vain matkiva apina, jolla ei ole omaa elämää. Ketähän muka edes kiinnostaa asiani? No sen näkee. Joku voi kummaksua tarkkaa oikein kirjoitustani, mutta en halua tästä mitään... mitään, äh en osaa selittää. Jos tajusit hyvä, jos et ei se haittaa. En minäkään.