lauantai 3. joulukuuta 2011

On joulu on joulu on joulu

... Ei se ihan vielä ole, mutta on sentään jo joulukuun kolmas päivä, nimipäiväni. Joulukalenterit ovat jo alkaneet, partiolaisten adventtikalenteria on mennyt jo kuusi luukkua, suklaakalenteria kolme ja joulusukkaa 1. Kyllä, luit aivan oikein minulla on kolme joulukalenteria ja olen 17. Mutta minä vain rakastan joulua.

Huomenna alkaa kahden päivän itsenäisyyspäivävapaa. Olenkin odottanut sitä, sillä ei ole oikein ollut aikaa rentoutua juuri yhtään. Viksun deadline oli maanantaina ja nyt on sitten ollut englantia, ruotsia, kemiaa ja filosofiaa. Torstaina oli tanssiaiset, mutta nekin kestivät vain pari tuntia. Ruotsista on jäänyt paljon tehtäviä rästiin, yhteiskuntaopin ja englannin kokeet painavat päälle ja maantiedon koekkin on jossain vaiheessa.

Maanantaina pääsee itsekin ostamaan jotain pientä kivaa kaikille muille joulusukkaan. Ajattelin myös ostaa parille päivöliinikaverilleni joululahjat sekä 100 cm pitkän pyöröpuikon kokoa 3,5 mm, jotta voin kokeilla kaksi sukkaa yhtäaikaa varpaasta varteen tekniikkaa. Se kuulostaa todella kivalta. välillä onkin kiva neuloa, jotain muuta kuin lapasia. Olen tehnyt varmaan 7 erilaiset lapaset lyhyen ajan sisällä. Toisaalta minun pitäisi tehdä yhdet villasukat ja kaksi mekkoa valmiiksi, mutta ne ehtii myöhemminkin.

OHO. Tajusin juuri että kello on 20 yli kolme. Tuntini alkoi 20 minuuttia sitten... Pitäisiköhän jaksaa mennä sinne? Pakko kai vaikkei kyllä yhtään huvittaisi.
Domino.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Kiirettä pitää

Tein päätöksen, että kirjoitan tähän blogiin vähintään kerran kuukaudessa. Näin voin yllättää itseni kirjoittamalla useammin.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeinen aika on ollut kiireisempää kuin aika ennen niitä. Ei kyllä olisi uskonut. Viksun tekeminen on pahasti kesken ja deadline on jo kahden viikon päästä. Viikonloppuna pitäisi kertoa siitä suurelle joukolle vanhoja päivöliinejä. Pitää siis tehdä sitä kaikki yöt. Kunhan se on ohi niin voisi vihdoin oikeasti alkaa rennompi osuus tätä vuotta. Vaikkakin seuraava vapaapäivä, joka osuu viikonlopulle on jouluaatto.

Kohta on joulukuu ja sitten alkaa joulukalenteri! Päivölässä meillä on joulusukka, eli kaikki siihen osallistuvat laittavat tiettynä päivänä kaikkien muiden sukkiin jonkun pienen lahjan. Taidan ostaa jonkin toisenkin joulukalenterin, koska ne ovat kivoja. Tykkään muutenkin joulusta hyvin paljon. Joulussa kaikki on kivaa ja saa tehdä kaikkia koristeita, ruokia ja lahjoja.
Eilen oli isänpäivä ja teimme Hello Kitty joulukoristeita. Niistä lisää toisessa blogissani jossain vaiheessa.

Nyt pitäisi jaksaa yhteiskuntaopin opiskelua ja neulomista. Olen neulonut hyvin paljon viime aikoina. Se on vaan niin kivaa ja helppoa.

Karisma.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Hengissä

Hmm hmm 4 kuukauden tauko. Sehän on vain kolmasosa vuodesta. Olen kuitenkin hengissä ylioppilaskirjoituksista ja kesätöistä huolimatta. En tiedä mistä tauko johtui enkä aijo sitä kummemmin selitelläkään.

Kirjoitukset olivat ja menivät. Aijon mennä uusimaan varmaan kaikki kolme ainetta, jotka kirjoitin. Tyhmää sinänsä. Nyt vuorossa on tutkielmaa, reaaleja ja englantia. Ainiin ja datatähteenkin pitäsi jaksaa koodata. Tutkielma on edennyt hitaasti, mutta ehkä tämä tästä. Pitäisi saada perjantaihin mennessä paljon tekstiä, jotta voin karata isosiskoni ja hänen poikaystävänsä tupaantuliaisiin...

Tällä hetkellä opiskelen maantietoa. Uuni voisi olla kohta kuuma, jotta voisin paistaa pakastepullaa. Minulla on nälkä ja pulla on hyvää. Huomenna ajattelin leipoa viinereitä, vaniliaviinereitä. Toivottavasti niistä tulee hyviä. Leipominen on kivaa. Ajattelin ruveta leipomaan enemmänkin. Kaverini ainakin tykkäävät ideasta, sillä heillehän ne ylimääräiset menee.

Ajattelin ruveta pitämään myös toista blogia. Se tulee kertomaan käsitöistäni, meikkileikeistäni, leipomuksistani, kynsistäni ja kaikesta muusta vastaavasta. (Itse asuassa loin sen jo ja se löytyy täältä.

Korvapuusti.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kotona taas

Olin tässä viikon Raahessa. Näin paljon kavereitani ja uin paljon. Heitin jopa talviturkinkin jo tiistaina pois Pikkulahdella. Nyt olen kotona ja huomenna menen Särkänniemeen pikkusiskoni ja hänen kaverinsa kanssa. Huomenna lähden myös Päivölään, koska maanantaina alkaa kuuden viikon kesätyöjakso.

Yllä oleva teksti on kirjoitettu noin viikko sitten. On ollut kaikkea muuta. Sunnuntaina olin koko päivän särkänniemessä ja menin päivölään. Alkuviikko menikin siivoamiseen, koska huoneiden piti olla tyhjät torstaina. Nyt olen yksin kotona. No muut palaavat tänään.

Blogini täytti muuten vuoden 15 päivä.
Tuleepas lyhyt teksti, mutta ei ole mitään asiaakaan. No ehkä ensi kerralla.
Leijona.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kohta se on ohi

Vää enään viikko tätä lukukautta jälellä. Oikeestaan on kivaa, että alkaa loma, mutta koulussakin on kivaa. No viikon lomailtua voi jo palata, sillä kesätyöt alkaa ja on helpointa käydä siellä Päivölästä. Ennen sitä ehtii kuitenkin olla isosiskoni ylioppilasjuhlat ja ajattelin mennä käymään myös kaverini juhlissa. Raaheen ajattelin mennä siskoni kummien kyydillä heti sunnuntaina. Ensin mummolaan ja sitten kavereita katsomaan.

Tämä vuosi on kulunut kauhean nopeaa. Ihan vasta oli ensimmäinen kesäviikko ja olin ihan hukassa täällä Päivölänmäellä. Vuoden päästä olen jo ylioppilas ja suuntaamassa kohti yliopistoa. Vuosi kuluu luultavasti yhtä nopeaa kuin tämäkin, jos ei nopeammin.

Oikeasti minun pitäisi olla tekemässä jotain perusopintojen harjoitustyötä, mutta päätin etten tee yhtään viscos kurssia enään. En jaksa käyttää aikaani niihin koska en kuitenkaan saa niistä mitään järkevää aikaan. Voisin muuten vain koodailla jotain aikani kuluksi... Jos jaksan.

Voisin pääivittää taas vaihteeksi blogini ulkoasua. Tämä tumma on kiva, mutta nyt on kevät tai oikeastaan kesä jo, niin ajattelin värikkäämpää tai edes jotenkin raikkaampaa ulkoasua. Voisin ottaa gimpin tai photoshopin avukseni ja ruveta miettimään.
Tissivyö.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kevät vai kesä?

Se onkin hyvä kysymys... On jo lämmintäm mutta silti aina välilläon taas kylmä ja sateinen sää. Sade ei kyllä haittaa, sillä se on kiva. Vajaat kolme viikkoa koulua ja sen jälkeen kesäloma! Kesällä luvassa kesätöitä, mökkiä, Raahe festarit, Rantajatsit, Assemblyt, Tamoeretta ja Raahea.

Minulla on elämäni ensimmäinen reikä hampaassa. Ei ehkä mikään hienoin kehuttava asia, mutta kuitenkin. Muutenkin minulle on juuri aloitettu oikomishoito... Kyllä olen 16 ja minulle aloitetaan oikomishoito. Maitohampaitakin on vielä pari. Hammaslääkäri on hieno ja turha yhtä aikaa.

Pitäisi jaksaa ottaa kuva itsestä, koska hiusten väri on taas muuttunut. Ei vain ole inspistä. Ehkä huomenna tai ylihuomenna tai yliylihuomenna tai sitä seuraavana päivänä tai sitä seuraavana... Kuvaaminen on vain työlästä, koska pitäisi näyttää ihmiseltä. No ehkä joku päivä.

Huomenna on ruotsin koe, joten pitäisi jaksaa lukea. Ehkä illalla.
Lindt.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Aitäh.

Huomenna Tarttoon! Olen jo nyt ihan matkafiiliksissä Kiwpun kanssa, koska pakkaillaan. Tartossa pitäisi olla joku kiva kenkäkauppa jonka voisi käydä katsastamassa...

Alkuviikko on kulunut ruotsin ja kemian merkeissä suurimmaksi osaksi. Viime viikolla oli ihana kymmenen päivän pääsiäisloma, joten ei tullut päiviteltyä. Lomalla olin kotona, kävin Porissa katsomassa Lüttä-täitä ja vappu meni lähinnä pikkusiskon ja hänen kavereidensa kanssa.

Kohta alkaa kesäloma. Sitten on kesätöitä melkeen koko kesä, mutta eipä paljon haittaa, kun rahaa tulee. Sitten on varaa lähteä Raaheen Raahe festareille ja Rantajatseille ja kaikkialle. (Raahe festareilla on Putro ja Harmaja! Omnomnomnomnom...)

Löysin juuri kynsilakkani Kiwpun sängyn alta. Mielenkiintoista. Se taisi jäädä sinne maanantaina kun lakkasin kynsiäni.
Huomenna tosiaan Tartto, joten ensi viikolla nähdään ja pitää yrittää muistaa ettei nettiä parane Viron puolella ollenkaan käyttää puhelimella... TUSKAAA!
Maasikamoosika.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

a^2+b^2=c^2

Valmennusviikonloppu alkoi ja huomenna phytagoras kisa. Ulkona on liian hyvä ilma että jaksaisi keskittyä... Kevät on tullut nyt virallisesti, sillä näkyi jo leskenlehtiä tien varressa.

On kiva kun ulkona on lämmintä ja aurinko paistaa sekä linnut laulaa. Viikon päästä on pääsiäisloma ja pääsee vihdoin katsomaan Luttasen uutta asuntoa. Ja uutta koiraa. Ja tietty Poria.

Rakastan kevättä! Ja syksyä. Mutta tällä hetkellä kevättä koska se on täällä! Kaikki on niin paljon kivempaa tehdä kaikkea.
Rubiikin kuutio.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Testing

Haa latasin puhelimeeni bloggerin joten piti heti ruveta kokeilemaan miten se toimii. Kirjoitukset on ohi ja saan juuri ja juuri c:n jos pisteeni ja pisterajat eivät muutu. Nyt meillä on enään historiaa, englantia, fysiikkaa ja äidinkieltä, sekä opintomatka.

On ihanaa kun kevät tulee! Rakastan kun lumet sulaa, aurinko paistaa ja linnut laulaa. Myös  sade ja harmaat päivät ovat kivoja. Sitten kohta on jo kesä. Toivottavasti pääsen kesätöihin niin ei tarvitse koko kesää pimeässä kopissa asua. Okei myönnetään pieni liioittelu.

Huomenna on jo torstai ja sitten perjantaina alkaakin vapaaviikonloppu taasen. On kiva päästä kotia... nukkumaan.
Binaariparsa.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Ich habe keine Angst.

Kirjoitukset on ohi ja kevät on alkanut! Nyt tulee olemaan tylsät seuraavat kaksi viikkoa. Meillä on vain fysiikkaa Äidinkieltä, englantia ja historiaa. Ensi kouluviikonloppuna on onneksi kuvaamataitoa, opettaja on vain ärsyttävä. Kohta on pääsiäislomakin ja sitten pääsen Poriin kaverilleni.

Olen huomannut etten ole enään sama Mewii kuin vuosi sitten tähän aikaan. Silloin olin iloinen, positiivinen ja innostuin asioista. Jaksoin aina välillä panostaa ulkonäkööni, olin kaikken kanssa hyvissä väleissä, minulla oli paljon harrastuksia ja kavereita. Sekoilin kavereitteni kanssa, ja keskityin semisti kouluunkin. En ollut vihainen tai valittanut turhasta.
Nykyään olen tylsempi. Itken huomattavasti enemmän, valitan, mökötän ja suutun. En ole kokoajan iloinen ja en jaksa tehdä mitään. En saa yhtään mitään aikaiseksi. Olen epävarma itsestäni, tekemisistäni ja ajatuksistani.

Välillä aina ajattelen, että kaikki olisi samanlaista jos asuisin vielä Raahessa. Mutta toisaalta kun ajattelee realistisesti, sekään ei olisi samanlaista. Kavereilla on omat uudet juttunsa, osa on muuttanut pois ja vanhat harrastukset ei välttämättä kiinnostaisi. Välillä nykyään tulee helposti sellainen fiilis ettei ketään kiinnosta mitä teen ja missä olen.

Ehkä minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Mutta sekään ei loppujen lopuksi onnistu ennenkuin ensi vuonna sillä silloin saan oman huoneen. Nyt minulla ei ole kivitalossa edes omaa sänkyä.

Tässä sen taas näkee. Valitan turhista asioista joista ei tarvitsisi puhua. Nyt olisi vielä mahdollista painaa ctrl+a delete ja kaikki katoasi. Toisaalta sillä ei ole väliä.
Pannupizza.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Kirjoitukset ÄÄÄÄK!

Kirjoitukset lähenee, niihin on enään vajaa viikko! Yksi kirja (kurssi) lukematta kokonaan ja lauantaina olisi prelit (siis harjoitusversio kirjoituksista). Tänään iltatunnilla on biologian koe sotkemassa kaikkea psykologian lukemista. Kuten voittekin päätellä kirjoituksiin lukeminen vie kaiken aikani tällä hetkellä, joten en teitä ehdi viihdyttämään...

Ennen kirjoituksia pitäisi tosiaan ehtiä vielä lukea paljon. Suunnitelmanani on lukea tänään ja huomenna se viimeinen kirja ja sitten viikonloppuna kirjoitella muistiinpanoja mitä ehdin. Maanantain ja tiistain pyhitän kertaamiselle ja keskiviikkona kirjoittamaan ja sitten ne ovatkin ohi. Ainiin huomenna menemme psykologian opettajan tentattaviksi. Saa nähdä osaako sitä enään mitään alkukursseista, jotka luki joskus joululomalla. Tuskin, mutta kertaamalla sitten.
Tämänkin ajan voisi käyttää hyödyllisesti lukemalla biologiaa koetta varten, mutta kun luki jo pari tuntia niin aikomus pitää pieni tauko.

Tiistaina pitää myös miettiä kaikki ylppäri eväät... Pitsaa, mehua, suklaata, ruisleipää, limsaa, keksiä, pähkinöitä, karkkia jne. Pitää katsoa mitä kaikkea sitä tulee ostettua ja mukaan otettua. Kaikki pitää pakata läpinäkyviin pusseihin/rasioihin, missään ei saa lukea mitään, ei saa rapista, kilistä, kolista, haista eikä syömisestä saa lähteä suurta ääntä. Vaatteissakaan ei saa lukea mitään, puhelinta saliin ei saa viedä eikä ympärille sitten vilkuilla.

En tiedä miten selviän kirjoituksista. Eväitä on pakko olla paljon, että jaksan sen kolme tuntia istua siellä ainakin. Toisaalta jos tehtävät vie paljon aikaa niin sitten ei tule ongelmaa. Vaitsi siinä vaiheessa kun ei ole mitään hajua mitä kirjoittaa ja normaalisti katsoisi kello ja hieman ympärilleen. Ei niin ei saa tehdä joten sitten tyydytään vaihtoehtoon kaksi joka on syöminen.

Ainiin ostin perjantaina vihdoin sellaisen konadin. Siis sellaisen jolla leimataan kynsiin kuvioita. Pitää ehtiä lakata kynnet uusiksi ennen kirjoituksia niin menee nekin paremmin kun ei ruveta ketuttamaan rumat kynnet.
PING!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

kuume nam.

Kuten otsikko kertoo, olin kuumeessa kaksi edeltävää päivää. Nytten ei ole kuin yskä jäljellä. No sain luettua pitkästä aikaa _hyviä_ kirjoja... Siis jotain muuta kuin psykologiaa. Psykologian lukeminen olisi ollut kannattavampaa sillä kirjoitukset lähestyvät uhkaavasti. Viikonloppuna ei sitten muuta tehdä. Perjantaina on kyllä suunnitelmana mennä Kiwpun ja mahdollisesti Possumin ja Nypsyn kanssa syömään ben&jerry'siä.
Voisin ruveta taasen lukemaan Rebekka-sarjan neljättä kirjaa ja odotella että saisin sen uusimman... Peltolenkki ei tainnutkaan olla kovin hyvä idea sillä nytten on kylmä. Äh en minä tästä enää kipeämmäksi tule.
Aika pelottavaa muuten nukkua 717 ensimmäistä kertaa ihan yksin. Kaurakeksi tuli influessaan (?) ja lähti kotia sairastamaan. No ehkä osaan jo 16-vuotiaana nukkua yksin... Vaikkei sitä kyllä ikinä tiedä mitä tapahtuu.
Burana.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Vätystää

Päätin vaihtaa lompakkoa ja nyt siirtelen vanhoja kuitteja lompakosta toiseen. Kylläpäs minä olen viisas. Oikeasti pitäisi olla lukemassa psykologiaa, muutei oikein huvittaisi ja väsyttääkin kaiken lisäksi. Ehkä leikin kynsilakoilla tai siivoan. Tai luen.

Ei, ei tästä kirjoittamisesta tule mitään näin väsyneenä.
Peruna.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Uusi ulkoasu :)

Hih päivittelinpäs tässä tylsyyteeni blogin ulkonäköä. Kai sitä nukkumaankin voisi jossain vaiheessa mennä muttei ihan vielä. Huomenna tosiaan rehtorin taloustieto tunti ja englantia. Sitten alkasi vapaaviikonloppu, mutta Päivölään ajattelin jäädä lukemaan psykologiaa (jota en muuten tänäänkään lukenu...)
Olipas lyhyt, mutta eihän minulla kyllä asiaa ollutkaan.
Pihvi.

torstai 17. helmikuuta 2011

Omnomnom

Hihii tykkään mun kynsistä. Ne on kivat. Mulla on ehkä mun lempikynsilakkaa sellasta kivaa vaaleanpunaista ja sit niissä on sellaset sydämet. Tutoriaalit löytyy täältä :My Simple Little Pleasures. Plus ne on kivan pitkät ja melkeen kaikki( yhtäkuin ei mitkään) ovat saman mittaisia.
Huomenna on perjantai ja BenJerrys olisi luvassa englannin tunnilla. Sitten ko... eikun jään Päivölään lukemaan psykologiaa. Saa nyt nähdä mitä siitä tulee, luultavasti saan luettua paljon.

Vielä pitäisi yksi fysiikan tunti jaksaa, vaikka väsyttääkin paljon. Onneksi viikonloppuna ehtii myös nukkua.
Tupla.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Ai niin otsikko.

Tekisi mieli kirjoittaa tänne jotain kivaa. Pitäisi vain keksiä mitä se on.
Vihaan sormien napsuttelua. Olipas kiva aihe.

Biologia on aika tylsää. Ei jaksaisi keskittyä ainakaan tähän aikaan päivästä. Silti pitäisi jaksaa kuunnella. Huomenna on sentään ihan kiva päivä, kaksi tuntia fysiikkaa ja kaksi matikkaa. Olisivat vain joka toinen tunti eivätkä samat aineet putkeen. No ehkä se menettelee.
Hammasta vihloo. Pitäisi jaksaa ottaa se irti, sillä se on maitohammas. Kyllä 16+ ja maitohampaita suussa. No minkäs sille voi ettei hampaat lähde irti saati sitten kasva suoraan.

Tunti loppui. Voisi lopettaa ja lähteä metsästämään känttyä ja mennä lukemaan vaikka psykologiaa sillä kirjoitukset ovat jo neljän viikon päästä.
Sauna.

tiistai 8. helmikuuta 2011

asdfg

lololololol näppis on mitä on mutta ei parane paljoo siihen kattella... KiWppu mokoma laittanu nää aakkosjärjestykseen. siivoiltiin vessaa ja 717 ja 730b. sitten leikimme taulutusseilla ja hieno kuva menikin jo facebookkiin. taas tullu pitempi tauko kirjoittamiseen mutta on ollut kaikkea muuta. psykologiaa pitäisi paljon lukea kirjoituksia varten mutta ku on laiska possu ei oikein jaksaisi... huomenna suunnitelmissa tampereelle karkaamista ja mäkki läskeilyä. sekä tietenkin töitä ja viscoksia. ja sitä psykaa.
on se kumma kun huone näyttää paljon isommalta kun se on siisti ja se on hyvässä järjestyksessä. voisinkin lakata kynnet vielä tänään. liittyi taasen paljon aiheeseen mutta ei se mitään. nomnomnom ompas tylsää voisi mennä etsimään kaurakeksin ja kysyä millon saan syödä sen eikun milloin mennään nukkumaan. tai sitten mennä vain dataamaan tai lukemaan sitä iän ikuista psykologiaa. plaaplaa
Nalleperhe.

perjantai 14. tammikuuta 2011

melkeen muistanu kirjotella tänne : D

Koulu on taas alkanut ja Päivölässä istuskelen taasen. Tänään oli töitä ja kertausta/kilpamatikan valmennusta. Tällä hetkellä pojat pelaavat jotain random peliä ja kirjoittelen blogiin. Tänään alkoi ensimmäinen tutustumisviikonloppu ja täällä on kuusi mahdollista tulevaa päivöliiniä.

joo ihan turha yrittää kirjottaa ku ei ajatus pysy kasassa...

Integraalimato.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Klara Vappen bara vatten!

Nyt kylläkin on uusi vuosi eikä vappu.
Tänään oli hieman erilainen uusi vuosi kuin yleensä. Ennen vanhemmillani on ollut aina bileet ja nyt ei ollut kuin pari kaveria. No ammuimme raketteja ja söimme keittoa. Nakkien valaminen ja tinojen syöminen unohtui... Ehkä sitten huomenna.

Sain eilen uuden puhelimen, ZTE Bladen. Kosketusnäyttö, kaikkia kivoja toimintoja mutta aivan surkea kamera. Kyllähän tuohon näppäimistöön (tai no olemattomaan sellaiseen) alkaa tottua. Kirjoittaminen jopa alkaa sujua.

Uuden vuoden lupauksia? MItäs turrhia. Tai no ehkä voisi yrittää panostaa kouluun hiukan enemmän. Ja valittaa vähemmän, sillä kaikki koko ajan sanovat että valitan liikaa -.-
Barbapapa.