torstai 29. heinäkuuta 2010

Kilke

Saavuimme eilen Kilkkeelle. Sää on ollut tosi helteinen ja aurinkoinen. Eilen rakentelimme savuumme kaikkea, esimerkiksi leiriportin, ruokailuvälinepussitelineen ja katoksen. Juoda on pitänyt koko ajan ja paljon. On aika jännä kun ei tunne puoliakaan porukasta, sillä yleensä tuntee melkein kaikki. Silti on hienoa olla täällä kun täällä on näin paljon porukkaa, reilut 10 000. Tänään olemme jatkaneet rakentelua ja meillä on tällä hetkellä ensimmäinen laakso. Ilmalaakso. Olemme tutkineet omia hiilijalanjälkiämme, pelanneet nettietikettipeliä ja nyt kirjoitamme blogia.

Lippukuntamme leireillä ei ole joutunut jonottelemaan, matkat ovat lyhyitä ja ihmisiä vähän. Kilkkeellä joka paikkaan on jonot, pitkä matka ja paljon ihmisiä. Tänään on avajaiset, joita odotamme innolla. Niistä tulee hienot toivottavasti :D. Loppuviikolla on luvassa lisää laaksoja, haikki ja kaikkea muuta mukavaa. Iltaisin on kiva kun on vähän "omaa aikaa". Voi tutustua ulkomaalaisiin ja muista tuleviin partiolaisiin, mennä nukkumaan tai vaikka pelata jotain. Päivisinkin on tietysti myös vapaa-aikaa. Silloin voi mennä vaikka alaleirimme kahvilaan Lapaseen.

Ostin tänään kilke-paitoja. Myös pikkusiskoni nallelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti