keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

ABCDEFG

Tänään oli kiva päivä. Aluksi olin vain kotona ja pelasin tai luin. Viiden aikaan lähdin Kilke-iltaan ja sieltä suoraa J:n kanssa syömään Subwaytä. Syömisen jälkeen kävimme prismalla ja mietimme mitäs sitten. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme lähteä ABC:lle. Ensimmäistä kertaa oli ABC Pattijoella tälle vuotta, toista kertaa ikinä. Sen jälkeen lähdinkin kotia televisiota katselemaan.

Apsiteini on hauska käsite. Ja apsiteineily on hauska verbi. Apsiteinit ovat nuoria, jotka istuvat iltaisin Abc:lla. Apsiteineily tarkoittaa sitten sitä, että käydään ABC:lla. No tulipas sekin sitten tehty. Raahessa tarkoitan. Toijalassa tuli käytyä viime viikolla. Apsiteineistä on paljon ennakkoluuloja. He juovat ja polttavat. Ja ovat kapinallisia ja kaikkea. He ovat pinnallisia ja ärsyttäviä. Väärin. Suurin osa on ihan tavallisia nuoria. Vaikka he polttaisivat ja joisivat, se ei tarkoita että he eivät voi olla mukavia. Päinvastoin. Jotkut jotka eivät harrasta voivat olla rasittavempia. (Kirjoitetaanko tuo edes noin.)

Huomenna O:n kanssa kaupunkiin ja Ämmälle yöksi. J:nkin näkee (ehkä) ja pakkaaminen olisi suotavaa. Kuten myös matikan laskeminen.

1 kommentti: