sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Aina ei voi onnistua

Tänään piti hylätä taas oma huone ja Raahe pitkäksi aikaa. Puoli viideltä junaan hyppäsin ja tajusin että junalippuni jäi eteisen pöydälle. Ei sitten auttanut kuin soittaa isälle ja hänen ottaa lipun tiedoista kuva. Junaan päästyäni mietin mihin voin tungea jättimäisen rinkkani. Koitin laukuille tarkoitettua hyllyä. Ei mahtunut. Ja huonoksi onnekseni vaunussani ei ollut muuta paikkaa matkatavaroille. Ei auttanut muuta kuin laittaa rinkka viereiselle penkille. Onneksi kukaan ei halunnut istumaan siihen. Sen jälkeen avatessani CocaCola pulloa puolet tietenkin kuohui vaatteilleni. Onneksi pakkasin viime hetkellä vielä yhden mekon mukaani. Junassa piti kerrata matikkaa huomista koetta varten. Se jäi kyllä aika vähäiseksi, mutta ehkä pärjään huomenna ja jos en, niin onhan minulla jo kahdeksikko kyseisestä aiheesta. Toijalassa hyppäsin junasta pakattuani tavarani uudelleen. Taksimatkan jälkeen olinkin Päivölässä. Kohta voisi mennä nukkumaan.

Enään kaksi päivää Kilkkeeseen. Kilke on siis finnjamboree. Finnjamboree taasen Suomen partiolaisten järjestämä kansainvälinen suurleiri. Aivan mahtavaa päästä sinne. Ja vielä leiriläiseksi. Taruksen (vastaava kuuden vuoden takaa) aikaan itkin kun en päässyt sinne ja Kilkkeelle olen liian vanha leiriläiseksi. Mutta kiitos ikäkausiuudistuksen olenkin menossa innokkaana leiriläiseksi. Ohjelma kuulosta liian ihanalta. Näen ihania ihmisiä ja pääsen haikille ja tapaan ulkomaisia partiolaisia ja ihmisiä joita en ole nähnyt pariin vuoteen. Saa nähdä lähteekö ihmisiltä hermot facebookin tilapäivityksiini: X päivää N tuntia Y minuutia. Aluksi niitä oli noin kahden päivän välein, nyt kuuden tunnin. Tai useammin. Mutta te ette voi tajuta kuinka hienoa se on! No okei ehkei kaikkien mielestä kuulosta huokuttelevalta yhdeksän päivää puskassa, ilman puhelinta ja nettiä, teltassa nukkuen ja (luultavammin) huussissa asioiden ja kylmällä vedellä peseytyen. Mutta te partiolaiset jotka tätä luette, olkaa kateellisia tai hehkuttakaa kanssani kilkettä.

Ps. I love you, Kilke!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti