sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Random

Pitsat tuli nyt! Omnomnom :3 Minun (ja Ån) miespitsa on ehkä paras mitä on. Siinä on kebabbia, salamia, kinkkua ja pekonia... On kahdenlaisia hyviä pitsoja, neljää erilaista juustoa tai neljää erilaista lihaa. Tietysti kaikkein paras olisi jos ottaisi molemmat ja löisi päällekkäin ja sitten söisi. Nyt olen ihan täynnä, sillä söin puolikkaan pitsan. Tänään söin myös puolikkaan subin ja yhden Arnoldsin donitsin eikun munkin.

Asiasta epäruokaan. Pelaan pasianssia. Kiinnosti paljon ja kaikkia. Pitäisi lukea Saituri. Miten olisi jos joku lukisi sen minun puolesta. Ulkona on kylmä. Pitäisi hakea laturi kaksi kerrosta ylempää. Ei jaksaisi. Edellä olevan tekstin kirjoittamisesta on kolme ja puoli tuntia. Lähdimme hakemaan laturia, mutta otimmekin vain munkin ja rahaa zeroa varten. Hetken idlattuamme lähdimme hakemaan laturia ja hypimme pingishuoneeseen. Å koodasi automaattisesti tarkistettavat tehtävät uusiksi, kuten itsekin aamupäivällä.

Voisin mennä kohta nukkumaan. Aamulla pitäisi herätä aikaisin sillä aamupalalla on pakko olla kello 8:20 -.-'. En muista milloin olisin herännyt noin aikaisin. Jo se, että pitää syödä aamulla jotain on turhaa. Sitten pitäisi vielä jotain Lucia-hoilotusta kuunnella. No ehkä kestän kerran vuodessa. Aamupalalla olisi tietysti ihan kiva käydä, mutta en jaksa aamulla syödä mitään saati sitten herätä niin aikaisin. Pitäisi varmaan ruveta menemään aina nukkumaan jo kello 00:00. Sitten ei väsyttäisi kokoajan ja pärjäisi paremmin koulussa. Se on vaan niin turhaa ja tylsää. Kaikki vapaa-aikamme on illalla (melkein) ja sitten sitä olisi vain kolme tuntia ja siitäkin osa menisi koulujuttuihin. Ehkä olen sitten vain kokoajan väsynyt, paljon helpompaa.
Nollajusa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti