Plööpäplää

Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että ihmiset eivät jaksa katsella minua enään. Kukaan ei sano mitään, mutta sen huomaa. Olen kyllä itsekkin huomannut muuttuneeni. Minua masentaa ja vituttaa, melkein koko ajan. Tälläkin hetkellä fiilis on sellainen etten jaksaisi olla päivölässä. Koulu menee huonosti ja en opi mitään joten en osaa mitään. Voisin vaihtaa ammattikoulun autopuolelle. Tiedän myöskin sen ettei kukaan lue oikeasi blogiani. Ainakaan kukaan ei kommentoi ikinä mitään. Tuntuu siltä ettei kukaan tarvitse minua vaikka tiedän ettei se ole totta. On kuitenkin raskasta olla poissa tärkeimpien ystävien läheltä. En ole nähnyt ketään oikeista ystävistäni moneen kuukauteen. Mesessä ja facebookissa voi vaihtaa kuulumissia mutta se ei ole sama asia. En tunne ketään Tampereelta joten vapaaviikonloppuni olen vain perheen kanssa tai nukun. Vanhempiakaan ei nää kuin joka toinen viikonloppu. Minusta ei tunnu yhtään siltä että olisin 16. Voisin ihan hyvin olla 13. Olen yhtä "pieni" kuin silloinkin. En osaa yhtään sen enempää kuin silloinkaan. Tuntuu etten ole kasvanut siitä yhtään. Ja silti asun poissa kotoa. Onhan täällä paljon porukkaa mutta en silti ole oikein sisäistänyt etten asu Raahessa ja että tämä on oikeaa koulua eikä mikään leiri.
En osaa itkeä joka on ärsyttävää. On sellainen fiilis että olisi mukava mennä nurkkaan itkemään. Mutta en saisi itkettyä. Haluaisin myös kysyä ihmisiltä mikseivät sano suoraan kun vitutan heitä. Voisin ihan hyvin mennä muualle ei se haittaisi minua. Tiedän myös etteivät he lue tätä joten tästä ei ole mitään hyötyä. Tänään pitäisi jaksaa vielä biologian tunti joka alkaa näillä minuuteilla. Taidan sittenkin vain mennä joulun jälkeen tavalliseen lukioon. Olen paska.
Apina.