maanantai 25. lokakuuta 2010

Laiskat possut ei osaa

Koulu on mennyt ihan päin metsää. Mutta ei sillä niin paljoa ole väliä, kaiken voi uusia. Olen päässy kaikesta läpi lukuun ottamatta kahta matikan kurssia, trigonometria ja todennäköisyyslaskenta ei oikein ole toiminut. Trigonometria käytiin silloin kun olin Kilkkeellä ja todaria en jaksanut tajuta. Laiska possu olen siis.
En ole taaskaan jaksanut soitella huuliharppua mutta jos yritätäisi kunnostautua siinäkin. Olisi nimittäin ihana osata soittaa kunnolla. Olisi monia kivoja kappaleita joihin minulla olisi tabit, mutta ei vain tule aloitettua. Pitäisi mennä jonnekkin jossa ei ole ihmisiä niin voisi harjoitella rauhassa.
Nukkumaan meneminen on ongelma. Ei halua mennä aikaisin nukkumaan sillä sitten ei ehdi tekemään mitään kivaa. Ja sitten kun ei mene aikaisin nukkumaan ei enään edes haluia mennä nukkumaan sillä ei halua herätä aamulla, koska tietää nukkuneensa liian vähän.

Kohta on partioleiri ja näkee raahelaisia partiolaisia ja ehkä muitakin sunnuntaina. Odotan ihan sikana että pääsen sinne. Sen jälkeen on Maata näkyvissä -festivaalit, joinne myös menen lauantaiksi. Kallista, mutta pakko päästä katsomaan Juha Tapiota. Sitten onkin kohta joululoma ja taas Raaheen.
Pitäisiköhän mennä nukkumaan ettei huomenna töissä ole ylipirteä ja sitten D4hilla, Hekalla ja Jörtillä menee hermot taas kerran meihin... tai no minuun. Tai sitten voisi mennä soittamaan huuliharppua pinkiponkiin. Tai jäädä dataamaan pikku Halavan kanssa pikkuranskikseen.
Vanukas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti